maanantai 20. toukokuuta 2019

Romanttinen ja haaveileva Laurou

*Postaus tehty yhteistyössä Lauroun kanssa

Ripaus romantiikkaa, sylillinen ajattomuutta sekä rohkeus seurata unelmia ja arvoja. 

Ihastuksesta huokaillen olemme päässeet tammikuusta lähtien kurkistamaan sosiaalisesta mediasta äärettömän kauniita ja herkkiä kuvia uudesta kotimaisesta ajattoman tyylikkäästä lastenvaatebrändistä nimeltä Laurou. 

Laurou on kotimainen, vuonna 2018 Pia Laurosen huolella ja rakkaudella perustama lastenvaatebrändi, jonka toimintaa ohjaa eettisyys, ekologisuus, laadukkuus ja läpinäkyvyys. Taiteellisesta suvusta lähtöisin oleva Pia on määrätietoinen ja päättäväinen kolmen lapsen äiti, joka päätyi opiskelemaan vaatetusalaa. Hän lähti tavoittelemaan omia unelmiaan ja kutsumustaan rakkaudesta lasten vaatteisiin ja loi täysin oman tyylisen, uniikin ja ajattoman lastenvaatebrändin. Laurou oli myös esillä omalla ständillään tämän vuoden Lapsimessuilla.

Laurou on yhdistelmä sanoista Lauronen ja Rourou. Brändin nimessä on vahvasti läsnä Pian oma tytär, jonka vauva-ajan lempinimi on Rourou. Pia kertookin, että tytär on syy Lauroun syntymiseen.


SS19-mallistosta löytyy laadukkaita trikoo-, neulos- ja tyllituotteita, joiden inspiraation lähteenä on baletin lumoava maailma. Lauroun tuotteiden muotokieli kunnioittaa selkeitä linjoja, yksinkertaisuutta ja ajattomuutta, mutta rikkoo rajoja mystisen kauniilla ranskalaisella eleganssilla. 

Lauroun visuaalinen maailma on rennon romanttinen, utumainen ja klassisen kaunis. Malliston värimaailma on selkeä ja rauhallinen. Kaikki tuotteet valmistetaan Portugalissa ja Latviassa suomalaisomisteisessa tehtaassa.

Lauroun ilmeen kantava periaate on ajaton ylellisyys sekä herkkä taiteellisuus. Jokainen pieni yksityiskohta on tarkoin harkittu ja niihin on panostettu. Mallisto on kokonaisuudessaan selkeä ja tuotteita yhdistelemällä saa helposti aikaan hienostuneen ja raikkaan lookin tai vahvan ja upean kokonaisuuden. Kaikessa on mukana hyppysellinen 'chic' asennetta. Malliston yhtenäisen ja rauhallisen värimaailman vuoksi malliston vaatteet sopivat sekä tytöille että pojille.


Pääsimme kokeilemaan Lauroun vaatteita useamman testaajan voimin. Testiryhmän 2,5 -vuotias poika on noin 93 cm pitkä ja hänen vaatteensa ovat kooltaan 98/104. Kaksivuotias ja noin 85-senttinen tyttö sai kokeiltavakseen 86/92-kokoiset vaatteet. Kolmevuotias tyttö on noin 101 cm pitkä ja vaatteiden koko on 98/104.

Kaikki kolme pientä testaajaa saivat kokeiluun Bayou-neulehousut evergreen ja soft rosan sävyissä. Neulehousut ovat materiaaliltaan 100% puuvillaa ja vastaavat kaksoiskoon isompaa kokoa. Joustava vyötärönauha lisää käyttömukavuutta ja pitkät resorit ovat lisäävät käyttöikää. Materiaali on todella keveä ja pehmeä, itsekin tekisi mieli pukeutua tuollaisiin rennon tyylikkäisiin neulehousuihin. Neulehousut saivat kuvauksissa kovaa kyytiä, mutta materiaali on kestävää ja vaikeatkin tahrat on helppo puhdistaa. 

Neuloshousujen vihreä sävy mätsäsi upeasti erityisesti testiryhmämme pojan kuparinsävyisen tukan kaveriksi! Nämä tulevat olemaan syksyllä ilmojen hieman viiletessä vaatekaapin suosituimpia kappaleita. Tällä hetkellä housut olivat kahdelle testaajalle vielä hieman reilut, mutta käytettävissä. Malliltaan housut ovat loistavat niin katu-uskottavaan lookiin kuin hempeän tyylikkääseen kokonaisuuteen.


Pojalle testiin saapui lisäksi harmaa meleerattu Benjamin-t-paita. T-paidan harmaa sävy miellytti kovasti silmää ja hieman pidempihelmainen malli oli omiaan hoikalle pojalle. T-paidan rinnassa on kauniina yksityiskohtana Lauroun logo. Testiporukan poika on noin 93-senttinen ja vaatteet ovat kooltaan 98/104 cm. Hankalasti kokojen välissä olevalle pojalle 98/104-koon t-paita istui kuitenkin kauniisti ja toimii alkuun oversize-tyylisenä.


Kaksivuotias testaajamme sai kokeiluun herkän kuosillisen Beatrice-puseron, sävyltään palmarel rosa. Kuosin inspiraatio tulee luonnosta, koristeellisesta kesäkuuruohosta. Kuosi on kauniin taiteellinen ja sitä voisi ihailla loputtomiin. Puseron kuosi ja värimaailma sopivat täydellisesti herkälle kiharatukkaiselle neidille, ja on yhdisteltävissä moneen eri alaosaan, jolloin saa luotua rennon arkisen tai tyylikkään juhlavan lookin. Puseron kruununa toimii selkäpuolella löytyvä avara leikkaus sekä kauniit nauhat. 85 cm pituiselle testaajalle puserossa istui vaikka siinä oli väljyyttä havaittavissa. Puseron selkäosa pääsee täysin oikeuksiinsa kunhan pieni testaaja saa pituutta lisää.


Kolmevuotiaalle tytölle tuli kokeiluun Ballet-mekko sävyssä black swan. Mekko ihastutti erityisesti sen kauniin, liehuvan kellohelman ansiosta. Sopii ehdottomasti vaativimmillekin pyörivää helmaa kaipaaville lapsille! Mekko on ihanan yksinkertainen ja helposti yhdistettävissä eri vaatteisiin ja asusteisiin. Siitä tulikin tämän takia heti luottovaate, kulmakivi vaatekaappiin. Kauniina yksityiskohtana avonaisempi selkäaukko. Mekko vastaa tuplakoon suurempaa kokoa ja se on hieman paksumpaa, laadukkaalta tuntuvaa trikoota.


Pienimmälle tytölle saapui testiin pitkähihainen Bibiana-mekko myös syvän mustassa black swan -värissä. Myös tämän mekon kauniisti pyörähtelevä helma saa ihastelua, sekä mekon selkäosan äärettömän elegantit nauhat tekevät tästä mekosta tyylikkään, upean kokonaisuuden. Tämä mekko hurmaa yksinkertaisuudellaan sekä yksityiskohdillaan. Materiaali on tässäkin yksilössä Lauroulle ominaisesti hyvin pehmeää ja joustavaa. Tämä mekko osoittautui pienen tanssia rakastavan neidin ehdottomaksi suosikiksi.


Mekkojen kanssa kuvissa näkyvät Bryn-leggingsit palmarel rosan sävyssä. Leggingsit ovat materiaaliltaan 95% luomupuuvillaa ja 5% elastaania. Leggingsit ovat mekkoa ohuempaa kangasta, ja vaalean sävynsä takia ne ovat täydelliset kesää kohden. Molempien testiryhmän tyttöjen äidit nykyään arastavat kuosien käyttöä, sillä ne monesti jäävät kaappiin pyörimään vaikean yhdisteltävyytensä takia. Palmarel rosa -kuosissa on kuitenkin kauniisti eri sävyjä, jonka takia ne on helpommin yhdisteltävissä. Pehmeät legginssit istuivat testiryhmän neitokaisille hyvin, ja nämä suloisen herkät legginsit sopivat täydellisesti yksivärisen mekon tai paidan kaveriksi. 

Kaikenkaikkiaan Laroun tuotteet yllättivät positiivisesti niin materiaaleilla, leikkauksilla kuin tyylillä! Näitä suositaan ehdottomasti jatkossakin. Suosittelemme lämpimästi tutustumaan heidän mallistoonsa.

Si. Yes. Oui.

*********************************

Joko sinä olet tutustunut Lauroun tuotteisiin?

1 kommentti:

  1. Haluaisin vanhemmille lapsilleni näitä tuotteita, koska tuotteiden mallit ja materiaalit kestävät kulutusta useamman lapsen käytössä vuosia.

    VastaaPoista