torstai 14. maaliskuuta 2019

Esittelyssä Yours Mine Design

*kaupallinen yhteistyö Yours Mine Design kanssa


Oletteko kuulleet sanontaa ”älä koskaan sano ei koskaan”? Vielä 1,5 vuotta sitten nykyään suloisista sekä laadukkaista tuotteistaan tunnetun Yours Mine Designin perustaja Elina Rapeli vannoi olevansa vihoviimeinen ihminen josta tulisi pienyrittäjä. En löytäisi elämästäni siihen aikaa, enkä olisi valmis luopumaan vapaista sunnuntaipäivistäni”, Elina kirjoittaa. Sitten iskikin tarve seinäkalenterille mihin mahtuu merkitsemään koko perheen menot. Sopivaa ei markkinoilta löytynyt, joten Elina ei normaalin kuluttajan tapaan tyytynyt pyörittelemään peukaloitaan ja kiroamaan kauppojen tarjontaa vaan päätyi suunnittelemaan sellaisen itse. Näin sai alkunsa Yours Mine Designin ensimmäinen tuote, Meidän vuosi -perhekalenteri 2018 mikä Elinan yllätykseksi loppuunmyytiin.



Vuoden 2018 aikana harrastuksesta tuli työ. Yours Mine Designin valikoima kasvoi ja nykyään se koostuukin toinen toistaan söpömmistä sisustus- sekä lahjatavaroista. Tuotteiden valmistuksessa käytetään vain tarkoin valikoituja, kestävää kehitystä tukevia materiaaleja ja ne valmistetaan mahdollisuuksien mukaan Suomessa. Yhdessä erilaisten ammattilaisten: graafikoiden, ompelijoiden sekä erilaisten asiantuntijoiden kanssa Elina pyrkii kasvattamaan yritystään asiakaslähtöiseen suuntaan. Haluan kuulla, onko suunnittelemilleni tuotteille todellista tarvetta ja miten niitä voisi kehittää vielä enemmän kohderyhmän arkeen sopiviksi”, hän kirjoittaa.  Meistä on aina upeaa lähteä yhteistyöhön inspiroivien yrittäjien kanssa! Elinan blogia lukiessa ei jää epäselväksi kuinka määrätietoinen nainen kaiken takana häärää.





Jokainen meistä tietää kuinka tärkeää hyvät yöunet ovat. Rauhallisesti tuhisevat perheen pienimmät eivät ole vain hellyttävä näky, vaan nämä unihetket ovat myös tärkeitä koko perheen jaksamisen kannalta. Yours Mine Designin Elinan lasten unia kuitenkin häiritsi myös monelle muulle tuttu ongelma: unilelu pysyy tiukasti kainalossa mutta peitto on potkittu nurkkaan. Niinpä hän päättikin yhdistää tukena ja turvana toimivan unikaverin sekä lämpöä tuovan peiton ja näin syntyi meidänkin pienten paketista paljastunut pupuviltti. Viltin salaisuus on ulkonevat pupun korvat sekä töpöhäntä, joista pienten nyrkkien on hyvä pitää kiinni. Materiaalinsa ansiosta se on täydellisen pehmeä ja lämmin sekä oiva valinta esimerkiksi vaunuihin tai kotileikkeihin. Meille kotiutunut Mini-Helmi on 100% mulesing vapaata, italialaista merinovillaa ja se on valmistettu Suomessa. Kyseinen viltti on saatavilla jopa neljässä eri värissä sopien näin monenlaisiin koteihin.  Kuvissa näkyvä valkoinen on yksinkertaisen sekä ajattoman värimaailman ansiosta sopiva monenlaiseen sisustukseen ja voidaan lastenhuoneen lisäksi asetella myös esimerkiksi olohuoneeseen. Meidän perheen pienet innostuivat kuitenkin viltistään niin paljon ettei tullut mieleenkään sijoittaa sitä sohvan nojaa koristamaan. Pakko sanoa että yllätyksenä on tullut miten paljon iloa voikaan yksi viltti tuoda. Perheen kolmevuotias on jo ehtinyt nimetä sen Miisaksi, ja Miisa onkin lunastanut pysyvän paikkansa oivana päikkärikaverina.





Kaikki ehkä lähti seinäkalenterista, mutta nykyään Meidän vuosi -kalenterin sekä pupuviltin lisäksi  Yours Mine Designin valikoimasta löytyy esimerkiksi trendikäs jättineulepeitto sekä supersöpöt, käsityönä valmistetut vauvan unipesä ja lämpöpussi. Elinan nuorimmalle lapselleen suunnitteleman unipesän voit muuten myös bongata huhtikuun House&Gardenista. Yhteen maailman myydyimmistä sisustuslehdistä pääseminen ei ole mikään pikku juttu ja olemmekin älyttömän ylpeitä sekä Elinasta että koko Yours Mine Designista! Jälleen kerran voi vaan todeta kuinka upeita tuotteita meillä täällä Suomessa suunnitellaankaan.


( Kuva : Yours Mine Design)

Tämän ihanan maaliskuun kunniaksi Yours Mine Design tarjoaa 14.-31.3. Mini Stylen seuraajille -20% normaalihintaisista tuotteistaan koodilla ”MiniS20”. Eli jos olet etsimässä jotain itsellesi tai lahjaksi klikkaa itsesi https://yoursminedesign.fi/. Sen lisäksi, että saat tilauksesi kauniisti paketoituna, yksi asia on varmaa: mitä tahansa ostoskoriisi päätyykään, tulet saamaan jotain kaunista sekä ainutlaatuista.

PS. Löydät Yours Mine Designin myös tulevilta Lapsimessuilta 12.-14.4. osastolta 6f8.





************************************

Onko Yours Mine Design sinulle jo ennestään tuttu?


*Kuvissa näkyvä pupuviltti saatu yhteistyönä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti