tiistai 12. helmikuuta 2019

Tarvitsetko insipiraatiota välikausihankintoihin?


Välikausivaatteet aiheuttavat päänvaivaa varmasti monelle. Mitä pukea päälle ulos, kun ei ole enää talvi, mutta ei vielä lämminkään? Ulkovaatteiden tulisi olla mukavia päälle, niiden kanssa tulisi voida touhuta vapaasti ja teknisten ominaisuuksien pitäisi palvella Suomen vaihtelevissa sääoloissa. Toisaalta tahtoisi kuitenkin pukea pienen ylle siistiä ja tyylikästä, mutta kuinka kaikesta tästä selviytyy ilman harmaita hiuksia ja hutiostoja? Kerää alta inspistä ja ideoita erilaisista tyyleistä aina taaperoikäisistä isompiin lapsiin! Ja vaikka kuviin onkin kerätty erilaisia asuja, huomaa, ettet tarvitse montaa eri vaatetta, jos huomioit ennen ostoa vaatteiden ja asusteiden yhteensopivuudet.

Asiaa välikausivaatteiden valintakriteereistä ja mikromuovista voit lukea aiemmasta postauksestamme, TÄÄLTÄ.


Kaksivuotiaan pojan välikausivaatteet koostuvat selkeistä väreistä ja hillityistä kuoseista. Taaperon tyyli elää tällä hetkellä murrosvaihetta, joten välikausivaatteet on valittu helposti toisiinsa yhdisteltäviksi, ehkä jopa liian varmoiksi valinnoiksi. Onneksi kevät on vasta tuloillaan ja aina voi muuttaa mieltään! Valikoima on sekoitus uutta ja vanhaa. Mini Rodinin Asti Jacket kuuluu kattauksen nostalgisimpaan osastoon. Kaunislinjainen bomber-tyylinen takki on kovasti äidin mieleen, sillä äiti ja poika pääsee samistelemaan mustilla bombereilla. Takkiin yhdistyy helposti niin yksiväriset Beau Hudsonit ja Makia kuin leopardikuvioisetkin asusteet. Adidas x Mini Rodini malliston windbreaker, oli sekin taaperolle saatava. Onneksi kirppiksiltä tekee välillä löytöjä!

Ulkona touhutaan Mini Rodinin mustassa Edelweiss-takissa sekä pronssin värisissä pinguhousuissa. Jo syksyllä nämä ehdittiin testaamaan hiekkalaatikolla moneen kertaan. Pinguhousut ovat yllättäneet positiivisesti ominaisuuksillaan! Kultabeige picohaalari jatkaa myös tällä kaudella käytössä. Siihen ihastuttiin vauvavuotena niin kovasti, että uusi oli metsästettävä vielä isomassakin koossa. Alkujaan kävi kääntymässä musta versio, mutta tämä beige sopii kuin nenä päähän punatukkaiselle pojalle. Kelien lämmetessä vilkas viikari ampaisee juoksuun Niken Tanjuneilla. 
Valkoinen pipo ja huivi: Beau Hudson, musta ja leopardikuosi trikoopipo: Mini Rodini, tennarit: Nike Tanjun, nilkkurit: Timberland, musta puuvillapipo: Makia, Ulkovaatteet: Mini Rodini

Kolmevuotias tyttö pukee tänä keväänä sekä keväistä että syksyistä väripalettia, kauniita kuoseja ja farkkua. Molon kuorivaatteet ovat pitäneet kärkeä lempparivälikausivaatteissa, ja siksi tänä keväänä lapsen päällä tulee näkymään suurimmilta osin Molon Polly-haalari, joka on ollut aiemmassa käytössä loistava. Kaksi asiaa, jotka erottavat Pollyn muista välikausihaalareista on ihanan kapea mitoitus sekä kauniit värit ja kuosit. Tämän kevään kuosina tällä kolmevuotiaalla on Xray bloom, joka on siis Molon SS18-mallistoa ja löytyi uutena kirpparilta. Päähän hän saa syksyllä ostetun Makian Trade-puuvillapipon kauniissa vaaleanlilan sävyssä, joka onkin oikein passeli haalarin kanssa! Jalkaansa tyttö saa joko Reiman Patterit tai Vikingin goretex-kengät, jotka ovat molemmat hyviksi todettu. Pollyn lisäksi kaappiin eksynee toinen välikausisetti kuoritakkina ja -housuina, sillä päiväkodissa paljon ulkoilevalla lapsella on ihan järkevää olla varmuuden vuoksi kaksi ulkoiluasua, jos toinen kastuu.

Kauppatakkina toimii jo hieman vanhemmasta mallistosta peräisin oleva Mini Rodinin Vintage denim parka -takki. Asusteiksi tälle asulle kaapista löytyy Fafan kaunis rusettiturbaanipipo sekä burgundyna että mustana ja jalkoihin klassiset Kivatin Nymölla-nilkkurit. Sekä takkiin että kenkiin on helppo löytää muuta yhdistettävää, ja niistä onkin jo tulleet yhtiä vaatekaapin välikauden kulmakiviä muunneltavuutensa takia.

Puistoilua varten jo hieman pidemmälle keväälle on ostoslistalla sporttinen Nike Performance-tuulitakki. Takki sopii myös hyvin kesän viileimpiin päiviin ohuen kankaansa takia. Tyttömäisyyttä asuun tuo Metsolan rib-beanie värissä pearl blush. Sekä Metsolan että Makian puuvillapipoissa on tänä keväänän niin herkullisia värejä, että saas nähdä jääkö meillä kevään pipot näihin!

Kunhan lumet sulavat, pääsee pitkästä aikaa pukemaan lenkkarit jalkaan. Lenkkarihankinta on tytölle vielä kesken, mutta etsinnässä ovat ainakin yhdet mustat Niken Revolution 4 -malliset tossut, sillä ne osoittautuivat viime kesänä joustaviksi ja käytännöllisiksi taaperon kengiksi. Kaupunkikäyttöön haaveissa on jotkut kauniin väriset vapaa-ajan kengät, ja niitähän onneksi löytyy hyvin esimerkiksi Nikelta, Adidakselta, Pumalta ja Vansilta.



Kolmevuotiaalla on myös hyvä olla kunnon kuravarusteet, ja niitä arvostetaan myös päiväkodissa. Tällä lapsella näkyy keväällä päällä Nordbjørnin keltainen sadehaalari, banaanifanille osuvat Ellos Kidsin banaanihanskat sekä Stadiumin oman merkin hyviksi todetut Everest kumisaappaat vuorella.


Haalari: Nordbjørn, rukkaset: Ellos Kids, kumisaappaat: Everest
Kuusivuotiaan kaapista löytyy sekä mustaa että kirkkaita värejä. Huomaatko, miten pipoja ja takkeja voi yhdistellä täysin vapaasti keskenään? Näin ehkäistään asukriisit!

Kauppatakkina ja kuivemmille kevään keleille on valmiina Mini Rodinin klassikkotakki Pico. Tänä keväänä värinä on musta, jota voi pipon lisäksi yhdistellä helposti erilaisiin alaosiin sekä kenkiin. Ostoslistalla onkin kauppakengiksi ainakin Puman kauniit Basket heart patent -tennarit silkkinauhoilla.

Kunnon ulkoiluun on myös kuusivuotiaalle varattu Molon kuoriasu. Takkina Hopla-malli waterfall-kuosilla ja housuina mustat Havenit. Molemmat ovat todettu käytössä toimiviksi välikausivaatteiksi! Kengiksi haluttiin tänä vuonna jotkut siistimmät ja kaupunkireissuille sopivat tossut, silti kuitenkin goretex-versioina. Vikingin Skien Mid GTX -malli mustana olikin tähän tarkoitukseen nappivalinta.

Lämpimille kevätpäiville sekä viileämmille kesäpäiville ostoslistalla on Molon Waiton-takki pirteällä Parrots-kuosilla. Kaveriksi pitäisi löytää vielä peruslenkkarit ja trikoopipo. Onneksi värien kanssa ei tarvitse juuri miettiä, kun takin kuosi antaa niin paljon valinnanvaraa!

Musta takki: Mini Rodini, lintutakki, kuoritakki ja mustat kuorihousut: Molo, tupsupipo ja huivi: Papu stories, vaaleanpunaiset kengät: Puma, keltainen pipo ja huivi: Metsola, mustat kengät: Viking
Kuusivuotiaan sadeasuun kuuluu tänä vuonna Lindbergin Viksten-sadeasu Ellokselta. Takissa on hauska valkoharmaa kuosi ja hihoissa sekä taskujensuissa on paksut heijastinraidat, mahtavaa! Käsiinsä lapsi saa Reiman Kura-hanskat värissä berry ja jalkoihin vaaleanpunaiset Hai-saappaat.
Sadeasu: Lindberg, saappaat: Nokia, kurahanskat: Reima

Puolitoistavuotiaan pojan värikartta keväälle noudattaa vahvasti samaa linjaa kuin kaksivuotiaalla pojalla. Musta ja muut hillityt värit ovat monikäyttöisiä sekä käytännöllisiä Suomen kuraisessa välikaudessa. Kauppa-asuna toimii tälläkin lapsella Mini Rodinin musta Pico, tosin haalarin muodossa. Kevyempinä takkeina on R-Collectionin puuvillainen anorakki sekä Rodinin windbreaker-anorakki, joista jälkimmäinen sopii tuulitakkikankaansa takia hyvin myös kesän viileisiin päiviin. Pipoja löytyy sekä trikoisena että puuvillaneuloksena. Huomaatko, miten hyvin kaikki kuvassa näkyvät pipot sopivat kaikkien ulkovaatteiden kanssa? 

Kunnon ulkoiluun on varattu ihana rottakuosinen kuorisetti Mini Rodinilta sekä Reiman Patter-kengät. Kesäkelejä odottelee klassiset mustat Vansit ja Niken Tanjunit.
Sinapin värinen pipo ja musta trikoopipo: Beau Hudson, musta anorakki, musta haalari ja rottakuorisetti: Mini Rodini, vihreä anorakki: R-Collection, ruskea pipo: Mainio, mustat lenkkarit: Nike, harmaa pipo: Metsola, mustat tennarit: Vans, tummansiniset kengät: Reima 
Rymyilyä rakastavalle pienelle on hyvä olla kunnon kuratarvikkeet. Tälle pojalle sopiikin hyvin tämä maastonvihreä Didriksonin sadeasu hattuineen ja hanskoineen. Sadehattu takaa sen, että lapsi viihtyy pitkään myös hieman vaikeammissakin olosuhteissa! Jalkoihin saa tämäkin muksu sadesäillä Nokian Hai-saappaat.

Tiivistyksenä vielä:
Välikaudelle on hyvä varata ainakin yksi välikausiasu, jonka alle voi lisätä kylmimpinä päivinä lisäkerrosta. Myöhemmälle keväälle ja kesän kylmiin päiviin sopivat esimerkiksi tuuli- tai verryttelytakit, mutta myös paksummat hupparit riittävät +15 -keleille ihan hyvin, kunhan varmistaa, ettei tuuli pääse yllättämään. Asusteina on hyvä olla ainakin yksi trikoopipo hanskojen ja huivin lisäksi. Alkukeväälle voi halutessaan ostaa puuvillaisen neulospipon, mutta merinovillalla pärjää myöskin pitkälle. Kurakeleille lapselle on kätevää hankkia sadeasu, tai ainakin kurahousut. Nekään toki eivät ole välttämättömät, jos välikausiasu pitää hyvin vettä. Vähällä pärjää siis yllättävän pitkälle, jos haluaa!

*****************************

Mikä on sinun kevään 2019 must have -tuote?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti