sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Mini Style Finland x Sylva

Vuoden 2018 kantavaksi teemaksi ryhmässämme nousi hyväntekeväisyyskampanja, jonka avulla keräsimme varoja Sylva ry:lle. Sylva tukee syöpää sairastavia lapsia ja nuoria sekä heidän läheisiään. Sylva toimii valtakunnallisesti, järjestäen vertaistukea, koulutuksia ja tapahtumia heille, joita syöpä koskettaa.

Idea keräykseen syntyi vuoden 2018 lapsimessuilla Vimman hyväntekeväisyysmuotinäytöksesssä. Tällöin heräsi ajatus, voisimmeko me yhdessä, isona yli 10 000 hengen yhteisönä saada aikaan jotain hyvää?

Vimman hyväntekeväisyysmuotinäytös, Lapsimessut 2018

Liikkeelle lähdettiin varovasti ja nöyrin mielin. Alun 5000 € tavoite rikkoontuikin jo kesällä, ja pian huomasimme summan vain kasvavan. Mukaan tekemään hyvää lähti useampi yritys ja yksityishenkilö kuin olimme osanneet edes haaveilla! Kampanjan eteen järjestettiinkin talkoovoimin erilaisia tapahtumia vuoden aikana:


Ensimmäinen Lastenvaatteilla syöpää vastaan -tapahtuma järjestettiin heinäkuussa. Tuolloin MiniTyyli PKS keräsi koko perheelle suunnatulla hyväntekeväisyystapahtumalla yhteiseen pottiin noin 1500 €.

MiniTyyli PKS:n järjestämä, ensimmäinen Lastenvaatteilla syöpää vastaan -tapahtuma Leikkipuisto Linjassa, heinäkuu 2018

Porvoossa järjestettiin elokuussa huikea koko perheen Lastenvaatteilla syöpää vastaan -tapahtuma, joka kerrytti pottia yli 7000 €! Tapahtumasta paisui vuoden isoin Mini Style Finland x Sylva -tapahtuma, jossa järjestettiin massiivinen hyväntekeväisyyshuutokauppa, kirppistapahtuma ja monenlaista esitystä ja toimintaa lapsiperheille. Tapahtuma järjestettiin täysin vapaaehtoisten voimin ja tuotto kerättiin Sylvalle.

Lastenvaatteilla syöpää vastaan -hyväntekeväisyystapahtuma Porvoossa, elokuu 2018 kuva: Jukka Pinonummi Photography

Lastenvaatteilla syöpää vastaan -hyväntekeväisyystapahtuma, elokuu 2018 kuva: Jukka Pinonummi Photography

Alla vielä lyhyt video Porvoon tapahtumasta. Kiitos ihanasta videosta EFICIC.!


Rusinoita & Taateleita järjesti syyskuussa hyväntekeväisyystreenipäivän, jonka avulla keräykseen saatiin potiin lisää noin 500 €. Hietsun treenikeskuksessa järjestetty tapahtuma  äideille, raskaanaoleville ja lapsille keräsi yhteen iloisen porukan yhdessä upeiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Tapahtuma oli täysin maksuton ja sisälsi vain vapaaehtoisen maksun Sylvan keräykseen tai osallistumisen arvontaan, jolla kerätyt eurot lahjoitettiin Sylvalle.

Rusinoita & Taateleita -hyväntekeväisyystreenipäivä, The Park Hietsu, syyskuu 2018

Mini Style Finlandin Facebook-ryhmässä vietettiin lokakuussa ryhmän neljävuotissynttäreitä. Tällä kertaa haastoimme yrityksiä mukaan tarjoamaan erityisalennuksia ryhmäläisille ja lahjoittamaan jokaisesta erillisestä tilauksesta Sylvalle 1 €. Järjestimme myös hyväntekeväisyyshuutokaupan, johon sekä yritykset että yksityiset henkilöt saivat lahjoittaa huudettavaa. Nämä huutokohteista saadut tulot lahjoitettiin kokonaisuudessaan Sylvalle. Jouluna tempaus uusittiin joulukalenterin merkeissä. 

Tapahtumien ja tempausten lisäksi saimme keräykseen paljon yksityishenkilöiden tekemiä pienempiä ja isompia lahjoituksia, joista jokainen oli tärkeä panostus keräykselle.

Yhteensä näillä lahjoituksila saimme kasaan huikeat 17 731 euroa! Kiitos huimasti kaikille jollain tapaa keräyksessä mukana olleelle!


Vaikka osaltamme keräys on nyt päättynyt ja huikea summa tilitetty Sylvalle, on pääkeräys edelleen voimassa ja lahjoittaminen on mahdollista osoitteessa:

1 kommentti: