keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Täsmätärpit ammattishoppailijalle

*Kaupallinen yhteistyö

Kevään ylivoimaisesti hauskin viikonloppu lähestyy! Ihan muutaman päivän päästä lapset sekä lapsenmieliset, äidit, isät, mummot ja vaarit pakkaavat kimpsunsa sekä kampsunsa ja suuntaavat nokan kohti Helsingin messukeskusta. Joko ostoslista on valmiina? Pitäkääpäs hatuistanne kiinni sillä Lapsimessut ovat täällä taas!

Lapsimessut on Pohjoismaiden suurin koko perheen tapahtuma. Tänäkin vuonna mukana on yli 180 näytteilleasettajaa sekä hurjasti ohjelmaa niin perheen perustamista suunnitteleville, odottajille että kaikenkokoisille sekä -näköisille perheille. Monen monta listausta messujen tärpeistä onkin jo ilmestynyt mutta sinä lastenvaatteiden ystävä! Muistathan ehdottomasti tsekata seuraavat:



- Chimpit ovat palanneet! Huuda HEP jos olet yhtä innoissasi Mainion limited edition – messumallistosta kuin mekin! Puput, emut, chimpit ja pöllöt löydät osastolta 6f8. Mikä näistä on sinun lempparisi? 

- Nakit ovat täällä taas, joko olette valmiita shoppailemaan!? Papu julkaisee messujen vilinässä uuden nakkimallistonsa. Uudesta mallistosta löytyy jotain kivaa niin värien kuin musta-valkoisenkin ystäville ja kuosi on itsessään piristävän leikkisä. Nämä nakit piilottelevat osastolla 6e2!

- Uudistunut Aarrekid julkaisee uuden Underwater mallistonsa lapsimessuilla! Todella lupaavalta vaikuttava mallisto tuo mukanaan tyylikkään lapsekkaita kuoseja sekä hillitympiä uutuuksia. Muista siis vierailla osastolla 6c10 ihastelemassa! Tehdäksesi taustatyösi kunnolla käy vilkaisemassa käyttökokemuksia Aarrekidin kevään ensimmäisestä dropista TÄÄLTÄ.


Kuvat: Papu Stories / Aarrekid

- Osastolla 6e20 varmasti kuhisee! Monen odotus palkitaan kun Kaiko Clothing lanseeraa lapsimessuilla kauan odotetun naistenmallistonsa. Mallisto vaikuttaa kokonaisuudessaan varsin lupaavalta mutta varsinkin iki-ihana cross shirt tulee varmasti olemaan hitti. Nyt pääset samistelemaan tyylikkäästi!

- Ylisuloisisti headwrapeistaan tunnettu Valkama accessories julkaisi hetki sitten uuden ”something to wear with headwrap” – mallistonsa. Merkin takana pyörivä Henna on älyttömän taitava kuosisuunnittelija, joten näitä kauniita uutuuksia on pakko käydä hypistelemässä. Valkaman löydät osastolta 6e20. 

- Gugguun osastolle on jälleen odotettavissa vipinää ja vilskettä. Täydellisen meleerattua harmaata, kauniita kuoseja sekä söpöjä uusia kesähattuja! Tällä kattauksella taitaa olla jonotusta luvassa ständillä 6c48.





Pono design julkaisee messuilla uuden, täysin kierrätetyistä kankaista valmistetun malliston! Kierrätettyjen kankaiden käyttö säästää esimerkiksi hurjia määriä vettä, joten kanna kortesi kekoon ja säästä luontoa shoppaillen osastolla 6h28

- Vimma rikastuttaa tarjontaansa laajentamalla valmistusmateriaalejaan sekä julkaisemalla uutuuskuosin. Näitä pääset ihmettelemään messuosastolla 6c2. Lisäksi Vimma lanseeraa messuilla uuden lasten sekä nuorten sairaalavaatemallistonsa jonka vaatteet lahjoitetaan Turun Yliopistollisen sairaalan lasten ja nuorten syöpäosastolle. Perjantaina klo 16 sekä lauantaina klo 9:30 Vekarat lavalla sinulla on mahdollisuus päästä seuraamaan hyväntekeväisyys muotinäytöstä, jossa esiintyy TYKS:n lastenklinikan osaston potilaita sekä lapsisyöpäperheiden kerho Sykerön lapsia. Tätä ei voi jättää väliin.



Kai olet jo pukenut ostohoususi jalkaan? Edellä mainittujen lisäksi löytyy upea rivistö muita näytteilleasettajia joista löytyy jokaiselle jotakin. Pomp de lux (7c121) yllätti kaikki viime vuonna hurjilla messualeillaan, joten emme malta odottaa mitä tänä vuonna on luvassa! Uusista messutulokkaista esim. Taival (6e31) sekä Yo zen (6h30) ovat ehdottomasti vierailun arvoisia. Lisäksi kaikkena kolmena messupäivänä järjestetään pienten tyyliniekkojen ikioma muotinäytös! Eikun inspiroitumaan! Muotinäytöksestä voit bongata seuraavat merkit: AARREKID (Pumpkin Design Oy), BESTSELLER WHOLESALE FINLAND OY (Name It), Blaa, For minis and mommies, Gugguu, Kaiko Clothing Company Oy, Kiddow Oy, Lumoan Group Oy, Mainio, me&i, Metsola Lifestyle Oy, MioMao, Clothing Oy, Vaeltajankauppa.fi, Verson Puoti, YO ZEN Studio. Eikö kuulostakkin hyvältä?



Ja teille jotka ette vielä asiasta tienneet:

Myös meidät löytää lapsimessuilta! Mini Style Finland on osa Miniday loungea. Meidän lisäksemme mukana ovat myös mahtavat yhteistyökumppanimme uudenlainen mobiililapsikirja Kidday, imetyskoruistaan tunnettu ByPinja ja valokuvaaja ByMikaelas. Miniday lounge tarjoaa Mini Style Finlandin seuraajille kohtaus- sekä hengähdyspaikan. Tule jutustelemaan samanhenkisten ihmisten kanssa, tutustumaan ständin mielenkiintoisiin tuotteisiin sekä palveluihin ja osallistumaan arvontoihin. Sinulla on nyt myös oiva mahdollisuus kuvauttaa itsesi, lapsesi tai vaikka koko perheen. Meidät löydät osastolta 6h78, tulethan siis moikkaamaan!




***************************************

Jäikö listaltamme jotain oleellista puuttumaan? Mitä sinä odotat eniten Lapsimessuilta?


*Messuosasto toteutettu yhteistyössä: Kidday, ByPinja, ByMikaelas, Puusepänliike Hannes, Stockmann, Plantagen, Hemtex, Jysk, Bobles Suomi/Geffer group Oy, Mini Deluxe, Maiboo, Laa Laa Living

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti