lauantai 7. huhtikuuta 2018

Tyylisuunta esittelyssä: Boho

Tällä hetkellä selvästi pinnalla oleva trendi lastenvaatteissa on selkeät linjat, yksiväriset vaatteet, frillat ja erilaiset lappuhaalarit, sekä lappumekot. Myös minimalistinen musta-valko-harmaa tyylisuunta on ollut pitkään suosiossa. Nousevana trendinä näiden kahden tyylisuunnan rinnalle on tulossa bohoilu. Mutta mitä se boho oikein tarkoittaa?

@adlitamimme
@susannahenriikka
Bohoilussa keskeisessä roolissa on merkkinäkymättömyys. Tämä tarkoittaa sitä, että vaatteen valmistajan logo ei ole selvästi esillä vaatteessa. Tyyli koostuu nostalgisesta designista ja huokuu vanhan ajan tuntua. Vaatteet ovat unisex eli ne käyvät hyvin sekä pojalle, että tytölle. Värimaailma koostuu murretuista, maanläheisistä sävyistä.

Tärkeässä osassa boho -tyylisuuntaa on erilaiset neulosvaatteet. Etenkin neulotut bonnetmyssyt ja pixiehatut kuvastavat tätä tyyliä hyvin. Taitavimmat tekevät neulosvaatteet itse. Kivoja kaavoja löytyy mm. Pippyeve ja Drops sivustoilta. Jälkimmäinen sivusto on maksuton. Myös omasta lapsuudesta tai jopa omien vanhempien säilöstä voi löytyä ihania aarteita hyödynnettäväksi tämän tyylin rakentamiseen. Jos puikot eivät pysy käsissä niin ei hätää! Ihania neulosvaatteita löytyy esimerkiksi MamaOwl -verkkokaupan valikoimista.

@evepiina
@nstar11
Ominaisia vaatekappaleita tähän tyylisuuntaan ovat myös vohvelibodyt, lappuhaalarit, puuvillamekot, romperit sekä villakangastakit. Printtimaailmassa korostuvat erilaiset kukkaprintit. Jos pitäisi nostaa yksi bohosuunnan hittivaatekappale tälle keväälle niin se olisi ehdottomasti tästäkin postauksesta löytyvät Milen henkselisukkahousut. Todella söpöt niin vauvalla kuin jo vähän isommallakin menijällä!

Mistä näitä ihanuuksia sitten löytyy? Jos haluat lähteä rakentamaan tätä tyyliä teidän vaatekaappiin, suosittelmme kurkistamaan ainakin nämä merkit: Bobo Choses, The Animals Observatory, Tinycottons, Repose Ams, Main Story, Rylee & Cru, Tocoto Vintage, Mini Sibling, Monkind, Maed for mini, Louse Misha ja Jamie Kay. Kotimaisista merkeistä mm. Kaikon valikoimasta löytyy tyylisuunnan mukaisia vaatteita.

@eleonooraanniina
@sopivastisikinsokin_krista

************************************************
Jokos teillä bohoillaan?


Kiitos kun saimme jakaa kuvanne!
@adlitamimme
@susannahenriikka
@evepiina
@nstar11
@eleonooraanniina
@sopivastisikinsokin_krista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti